Pohjois-Karjalan Vihreät

Uusiutuvaa energiaa, ei uraanikaivoksia

Tiedotteet – 20. joulukuuta 2009 klo 17.26

Energia- ja ilmastokeskustelussa on paljon esillä ydinvoima. Pohjois-Karjalaakin se koskettaa, vaikka meillä ei ole eikä ole tulossa ydinvoimaloita eikä ydinjätevarastoa. Me olemme tuotannon alkupäässä: meille suunnitellaan uraanikaivoksia.

Ydinvoima on taloudellisesti tehotonta ja pääomia sitovaa, jäteongelmaa ei ole ratkaistu ja alkupääkin tuottaa ongelmia. Ei tarvitse mennä Nigeriin, vaan myös ns. kehittyneistä teollisuusmaista - Kanada, Australia, Ranska - löytyy esimerkkejä uraanikaivosten ympäristöongelmista sekä pintavesien että pohjavesien pilaannuttua.

Pohjois-Karjalaan suunnitellaan uraanikaivoksia, joiden matala-aktiivinen jäte tulee vuotamaan pintavesiin ja pilaaman joet ja järvet. Jos nykyiset uraanikaivosuunnitelmat toteutuvat, pohjavedet pilaantuvat. Suunnitelmissa on alueita, joilta mm. Joensuun kaupunki saa vesijohtovetensä. Luontomatkailussa voidaan luoda enemmän työpaikkoja kuin uraanikaivoksilla, ja vain toisen voi valita.

Tarvitsemme uusiksi energiaratkaisuksi uusiutuvaa energiaa: kestävää bioenergiaa ja tuulivoimaa. Tuoreen tuuliatlaksen mukaan Pohjois-Karjalan tuuliolosuhteet mahdollistavat merkittävän tuulivoiman rakentamisen.

Ei uraanikaivoksia, vaan uusiutuvaa energiaa.

Joensuun Seudun Vihreiden syyskokouksen 9.12.2009 kannanotto

Avainsanat: , , , ,

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu