Pohjois-Karjalan Vihreät

Kirjoituksia aiheesta "Kontiolahti"

Valtuustoaloite nuorisovaltuuston haastattelutunnin järjestämiseksi Kontiolahdella

Tiedotteet – 22. kesäkuuta 2010

Kontiolahteen on perustettu Nuorisovaltuusto 2009 jonka toiminnan tarkoituksena on ajaa nuorten etuja ja kehittää omalla panoksellaan nuorten elinoloja ja vapaa-ajan toimintoja.

Me allekirjoittaneet esitämme että Kontiolahden kunta järjestää Nuorisovaltuustolle kunnanvaltuuston kuulemistilaisuuden tai
nk. haastattelutunnin kerran vuodessa. Nuorisovaltuustolla olisi näissä tilaisuuksissa mahdollisuus kysyä mieliään askarruttavat kysymyksiä päättäjiltä ja/tai toimittaa koordinoidusti kokoamansa kentän äänet ja kysymykset kunnanvaltuutetuille.

Kuulemistilaisuus olisi vastavuoroisuuteen perustuva ja keskustelevassa hengessä järjestetty tilaisuus jonka merkitys olisi molemminpuolinen; valtuustolle se olisi jonkin asteen neuvoa-antava työkalu kontiolahtelaisten nuorten
hyvinvointiin liittyvissä seikoissa kun nuorille se olisi päätöksentekoon osallistava ja yhteisiin asioiden hoitoon integroiva työkalu.

Viittaus Nuorisolakiin:

Lainaus Nuorisolaki 27.1.2006/72
3 luku
Kuntien nuorisotyö ja –politiikka
8 §
Nuorten osallistuminen ja kuuleminen
Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.

Hanna Kirjavainen ym. 21.6.2010

Kontiolahden Vihreän valtuustoryhmän aikaisemmat valtuustoaloitteet löydät tältä sivulta.

Ei kommentteja »

Valtuustoaloite energiatehokkuuden parantamiseksi Kontiolahdella

Tiedotteet – 22. kesäkuuta 2010

Energiatehokkuus on tärkeä osa kestävän kehityksen toteutumista kunnassa. Energiankäytön tehostaminen vähentää ilmastopäästöjä ja parantaa kunnan toimien taloudellisuutta. Energiatehokkuuden parantaminen nykyisessä taloustilanteessa tuottaa huomattavia kustannussäästöjä ja vapauttaa veroeuroja. Energiatehokkuus vapauttaa veroeuroja tekevien käsien palkkaamiseen. Tämä näkyy kuntalaisten saamassa palvelutasossa sekä tuo työllisyysvaikutuksia.

Suomi on jo sitoutunut laskemaan energiankäyttöään 9 % vuoteen 2016 mennessä osana EU:n energiapalveludirektiiviä (2006/32/EY). Käytännön toimenpiteissä suuri vastuu on sälytetty kunnille ja muille julkisyhteisöille, jotka paitsi kuluttavat runsaasti energiaa, toimivat myös esimerkkinä.

Kunnan kiinteistöjen energiahallinta, energiatehokkuuden huomiointi hankinnoissa, kilpailutuksissa sekä yhdyskuntasuunnittelussa ovat askel kohti kokonaisvaltaista energiankäytön tehostamista. Toteutuakseen energiatehokkuuden parantaminen edellyttää aktiivista käytännön toimintaa sekä yhteistyötä niin eri yksiköiden kuin eri hallintokuntien välillä. Ympäristövaikutusten vähenemisen lisäksi tehostamistoiminnalla saadaan aikaan siis taloudellisia säätöjä.

Työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen Kuntaliitto ja Motiva ovat solmineet puitesopimuksen kuntien energiaohjelman edistämiseksi vuosille 2008-2016 (http://www.tem.fi/index.phtml?s=2588). Tähän ohjelmaan kunta voi liittyä täyttämällä liittymisasiakirjan. Sopimukseen liittyneet kunnat pääsevät osalliseksi energiatehokkuustoimille annettavista merkittävistä tuista. Sopimus on ministeriön tai Motivan ja kunnan välinen, ja se tähtää energian säästöön ja energiatehokkuuden lisäämiseen kunnan kaikessa toiminnassa, hankinnoissa ja suunnittelussa sekä uusiutuvan energiankäytön lisäämiseen. Tärkeänä lähtökohtana on energiakatselmusten suorittaminen kattavasti ja niiden viitoittamien toimenpiteiden toteuttaminen.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Kontiolahden kunta liittyy kyseiseen energiaohjelmaan, jolloin ministeriö ryhtyy tukemaan kunnan toteuttamia energiakatselmuksia ja energiatehokkuutta lisäävien investointien toteuttamista.
Kontiolahden kunnan tulisi osaltaan tukea kuntalaisten pyrkimyksiä heidän omien kiinteistöjensä energiatehokkuuden parantamiseksi. Kädenojennus voisi olla esimerkiksi se, että kunta hankkii rakennusten lämpökuvauksiin tarkoitetun infrapunakameran, jolla voidaan kartoittaa lämpövuotokohtia paitsi kunnan omissa kiinteistöissä niin myös kuntalaisten kiinteistöissä. Kunnan tekninen toimi voisi tarjota pientä korvausta vastaan lämpökuvauksia energiaa säästävien investointien edistämiseksi.

Hanna Kirjavainen ym. 21.6.2010

Kontiolahden Vihreän valtuustoryhmän aikaisemmat valtuustoaloitteet löydät tältä sivulta.

Ei kommentteja »

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu